Montenegron ja Albanian kautta Kreikkaan
Tätä kirjoitettaessa paistattelemme jo päivää helteisen Kreikan alkukesässä Joonian merellä, mutta palataan vielä matkaamme Kroatiasta tänne.
Purjehdimme Kroatiasta Kreikkaan Montenegron ja Albanian kautta. Vaihtoehtoisesti olisimme voineet seilata Kroatiasta Italiaan ja sieltä suoraan Kreikkaan, mutta Adrianmeren itärannikolla pysyminen vaikutti sopivammalta vaihtoehdolta. Purjehtimisesta ei oikein voi kuitenkaan puhua, koska enin osa matkasta oli koneella ajoa. Aurinko joka saatteli meidät matkaan Kroatian Dubrovnikista, on koko ajan parantanut paistettaan ja tuulet sitä myötä heikentyneet. Tuulet olivat ylipäätään erittäin kevyitä koko matkan. Matkaa Dubrovnikista Kreikan Gouviaan kertyi kaikkiaan n. 250 nm.
Montenegro on Kroatian eteläinen naapuri. Koska mikään em. maista ei ole ns. Schengen- maa, on aina maasta poistuttaessa tehtävä ns. check-out ja vastaavasti saavuttaessa check-in viranomaisten luona, joita käytännössä ovat ns. port of entry- satamien satamatoimistot (harbour master) ja poliisi. Port of entry- satamat on myös erikseen määritelty, eikä mikä tahansa rannikkokaupunki kelpaa.
Kroatiasta chekkasimme ulos Cavtatista, joka on viimeinen port of entry- satama ennen Montenegroa. Montenegrossa suuntasimme vastaavasti ensimmäisen vastaavaan kohteeseen, eli Zelenikaan. Zelenika on muutaman mailin päässä rannikolta Kotorin lahdella. Matkaa Cavtatista Zelenikaan oli 25 nm ja se oli pakko tehdä yhdessä putkessa, koska kummassakaan maassa emme tässä vaiheessa voineet rantautua.
Ensimmäisen Montenegro- yön vietimme Herzeg Novin eläväisessä piukkukaupungissa pari mailia Zelenikasta länteen heti Kotorin lahden suulla. Kotorin lahti onkin Montenegron pääasiallinen purjehduskohde. Se on varsin laaja vesialue niin, että matkaa rannikolta lahden perimmäiseen kolkkaan, Kotorin kaupunkiin, on n. 15 nm. Kotorin kaupunki olikin seuraava kohteemme. Ankkurissa pari yötä, vaeltelua vanhassa kaupungissa ja ennen kaikkea kapuaminen yli 100 metrin korkeuteen kaupungin yläpuolella sijaitsevalla St. Johnin linnakkeelle. Huikaiseva elämys.
Kotorin lahdella on muutamia purjehduskohteita, monet niistä ovat kuitenkin varsin suojattomia, joten säätietoja on syytä seurata tarkasti. Montenegron rannikolla Kotorista pohjoiseen ei oikein ole mitään varteen otettavia kohteita. Etelään mentäessä on joitakin, merkittävimpinä Budvan ja Barin kaupungit. Yhden yön vietimme Bigovan pikkukylässä, joka oli juuri niin sympaattinen kuin rannikon kalastajakylät melkein aina ovat. Barin kaupunki oli viimeinen etappimme Montenegrossa ja itse asiassa viimeinen port of entry- kaupunki ennen Albaniaa. Siellä vietimme marinassa pari päivää sopivia kelejä odotellessa, huoltotöitä tehdessä ja pyykkikin päästiin pesemään ennen n. 60 nm legiä Albanian Durresiin.
Niissä paikoissa, joissa Montenegrossa vierailimme, oli yleisilme aika lailla rupsahtanut. Taloudellisten vaikeuksien kanssa kamppailevassa maassa rahat ovat vähissä. Rupsahtaneisuudessa on toki viehätyksensä ja Herzeg Novin rantakadun kahvilat olivat täynnä iloisia vilkkaasti keskustelevia perheitä. Ympärillä kohoavat vuoret ja joka paikassa läsnä oleva historia ovat vaikuttavia. Esim. Herzeg Novin yllä kohoavan linnoituksen historia ulottuu 1300-luvulle. Purjehtijan, ja varsinkin sellaisen, joka on läpikulkumatkalla, kokemus rajoittuu pieneen rannikkokaistaleeseen. Siksi näkökulmani onkin varsin ohut ja subjektiivinen.
Ennakkoasenteemme oli Albanian suhteen varsin epäileväinen, koska yleensä Albaniaa koskevaa tiedot eivät ole kovin kannustavia. Barin marinassa tapaamamme ruotsalaisen pariskunnan monimerkityksellinen toivottelu ”good luck with albanians”, ei lisännyt luottamusta. Merikartoissa on lisäksi varoituksia ja merkintöjä laajoista miinakentistä, hyytävää.
Totuus oli kuitenkin toinen. Päivämatka Barista ja illan suussa sisään Albanian Durresiin. Tehokas agentti (jonka käyttäminen on must) hoiti sisäänchekkauksen tehokkaasti. Durresin kaupungin keskusta osoittautui moderniksi ja meneväksi paikaksi, jossa oli merkkitavaraputiikkeja vieri vieressä. Miinakenttiäkään ei kuulemma ole, merkintöjä kartoissa ei kuitenkaan jostain syystä haluta poistaa. Durresissa satamapaikka tosin oli keskellä tavallista kaupallista rahtisatamaa nosturien varjossa ja laivaliikennettä oli koko yön, mutta kokemus oli mielenkiintoinen!
Myöskään Albanian rannikolla ei ole oikein purjehduskohteita, joten ”another sixty miles” rannikkoa kaakkoon pitkin miinakenttiä ja sisään Orikumin marinaan. Orikum on Albanian ainoa kaupallinen marina. Pieni, hiljainen ja taatusti turvallinen. Turvallisuuden takaa porttivahti ja lisäksi marinassa on ihan oma (aseistettu) poliisi! Se on myös toistaiseksi ensimmäinen marina, jossa marinan johtaja, nimeltään Luigi, oli laiturilla vastaanottamassa ja huom. kauluspaidassa, kravatissa ja kalvosinnapit hioissa.
Parin mailin päässä olisi ollut Vloren kaupunki, mutta kaikki neuvoivat vain käymään siellä, hoitamaan asiat ja poistumaan. Meillä ei ollut hoidettavia asioita, joten jatkoimme tästä Albanian eteläisimpään kohteeseen, eli Sarandeen, jossa jälleen agentin avustuksella selvitimme itsemme ulos maasta ja jatkoimme saman tien kohti merellä häämöttävää Kreikan Korfua ja marina Gouviaa.
Albania ei oikeastaan ole purjehduskohde siinä mielessä, kuin olemme tottuneet ajattelemaan. Suojaton rannikko, jolla ei ole juurikaan saaristoa. Huviveneilijöille suunnattuja palveluitakaan ei oikein ole. Mutta mielenkiintoinen maa matkan varrella, johon tutustumme syksyllä paremmin, kun palaamme samaa reittiä takaisin. Ehkä pari päivää Sarandessa tai Durresissa ja vuokra-autolla sisämaahan.
