Iiro Suksi
Kroatian kevät
Kuukausi Kroatiassa on takana, pari päivää sitten siirryimme Montenegroon.
Toukokuun sää Kroatiassa oli tänä vuonna poikkeuksellisen vaihtelevaa. Aurinkoa, tuulta, sadetta, ukkosia ja- tuulta. Sitä toki purjehtija toivoo, mutta kun koko ajan oli vastatuuli, niin matkamme ei oikein edennyt. Keväällä usein vallitseva tuuli on Jugo, joka puhaltaa kaakosta ja kun juuri sinne, etelää kohti, oli suuntamme. Kaiken lisäksi Jugon voima usein myös voimistuu rannikon ja luode-kaakko suuntaisen saariston välisissä salmissa. No, emme oikeastaan edes yrittäneet niin kovaa kiirettä pitää. Tutuksi tuli ja taas monta uutta paikkaa, vaikka aika hyvin Kroatian rannikko on jo aiemmin tullut koluttua.

Kevät on muutoin varsin sopivaa aikaa purjehtia. Tuulta siis riittää, palvelut pelaavat jo aika kattavasti ja veneiden vuokrahinnat ovat edullisia. Myös laituripaikkamaksut ovat kesäsesonkia edullisempia. Varustautumiseen kannattaa kuitenkin perehtyä. Purjehdusvaatteet mukaan ja sopivasti lämmintäkin vaatetta ja veneeksi sellainen vene, jossa on lämppäri. Parhaimmillaan on hellettä, eikä Kroatian toukokuu kalpene keskimääräisen Suomen suven rinnalla.

Tällä kertaa teemanamme olivat erityisesti luonnonlahdet. Kohteiden valinnalle aiheutti nopeasti vaihteleva sää jonkin verran haastetta, mutta huolellinen suunnittelu auttoi. Avainasemassa oli säätilan seuraaminen, varsinkin Kroatian meteorologian laitoksen, DHMZ ns. viralliset ennusteet osoittautuivat hyviksi. Sääaplikaatiot, esim. Predictwind ja Windy, voivat joskus olla liian yleisluontoisia.

Montenegrossa ensimmäinen kohteemme oli Kotorin lahti, jonne matkaa Dubrovnikista oli n. 30 nm. Kotorin lahti on itse asiassa Montenegron suosituin purjehduskohde. Laaja sisälahti, jonka perukalle, Kotorin kaupunkiin, on matkaa rannikolta lahden suulta n. 15 nm. Montenegron rannikolla ei ole saaristoa.
Kotorin kaupunki on ainutlaatuinen kohde. Muurien taakse kätkeytyy uskomattoman moni-ilmeinen vanha kaupunki. Kannattaa myös nähdä vaivaa ja kavuta yli 100 m:n korkeuteen kaupungin takana olevaan St. Johnin linnoitukseen. Vaivan palkaksi saa huikeat näköalat alas lahdelle.
Huomenissa matkamme jatkuu kohti etelää, Montenegrossa pysähdymme vielä ainakin Barin kaupungissa, joka on n. 30 nm:n päässä Albanian ensimmäisestä maahantulosatamasta (port of entry) Schengjingistä.
