• Iiro Suksi

Kroatiaan vai Kreikkaan?

Ensimmäistä purjehduslomaansa suunnittelevat miettivät usein, mihin sitä lähdettäisiin. Varsin tavallista on, että pohdinta kohdistuu kahteen suosikkikohteeseen, Kroatiaan ja Kreikkaan. Eikä ihme, kaksi hienoa ja takuuvarmaa Välimeren kohdetta, joissa lämpöä ja aurinkoa riittää keväästä syksyyn.


Tuulta toki purjehtija kaipaa, mutta siinä ollaan enemmän luonnon armoilla. Kesäaikaan takuuvarmoja tuulia kun ei kovin monessa paikassa Välimerellä ole. Poikkeuksen muodostaa Aigeian meri Kreikan länsipuolella. Alue on tunnettu Meltemistä, erityisesti kesäaikaan pohjoisesta ja pohjoiskoillisesta puhaltavasta tuulesta, joka on ajoittain aika reipas ja usein myös pitkäkestoista. Merialuetta suositellaaankin kesäkuukausina kokeneille purjehtijoille. Merialueen länsi- ja itäreunalla Meltemi ei puhalla yhtä voimakkaasti kuin alueen keski-osassa.


Kohdevalinta tuleekin useimmiten tehtyä muiden kriteerien pohjalta.


Boboviscan kylässä, Bracin saarella Kroatiassa

Kroatia

Kroatiassa chartertoiminta on hyvin organisoitua, veneitä on paljon (yli 3.000 chartervenettä) kymmenissä kohteissa pitkin rannikkoa etelästä pohjoiseen. Myös saaristo kattaa koko rannikon ja mielenkiintoisia kohteita, saaria, kyliä ja kaupunkeja, löytyy sadoittain. Reittien suunnitteleminen on helppoa, ja jos niin haluaa, legit voi suunnitella lyhyiksi tai pitkiksi, mikä hyvältä tuntuu.


Hyviä laituripaikkoja on kaikkialla kylissä ja kaupungeissa, sähköä ja vettä on liki aina saatavilla. Useimmiten laiturilla on joku vastaanottamassa ja näyttämässä paikan. Helppoa! Monilla ravintoloilla on valmiina poijuja, joihin voi kiinnittyä. Joillakin ravintoloilla on jopa omia laitureita. Hyviä ankkuripaikkoja luonnonlahdissa on runsaasti ja monen lahden pohjukasta löytyy ravintola tai kaksi.


Ruokaa ja juomaa saa liki kaikista saariston kylistä. Suomalaisittain myös logistiikka pelaa, Splitiin on hyvät lentoyhteydet optimaalisesti lauantaiaamupäivisin. Splitin alue (Split/ Trogir) on charterveneilyn suurin keskittymä.


Kroatiassa kaikki toimii ja onnistuu, mutta palveluista joudut myös maksamaan, mm. kaikista laituripaikoista ja poijupaikoista.


Palveluiden toimivuuden ja hyvän organisoinnin takia Kroatiaa voi kuitenkin suositella ensimmäisen purjehdusloman kohteeksi.


Kreikassa paperihommat voidaan hoitaa rennosti ulkoilmakonttorissa.

Kreikka

Kreikassa sesonki on hieman pidempi kuin Kroatiassa, onhan se jonkin verran etelämpänä. Kreikasta löytyy useita mielenkiintoisia purjehdusalueita, Joonian meri, Saronin lahti Peloponnesoksen ja Attikan niemimaiden välissä ja Aigeian meri, jolla on useita erilaisia alueita riippuen siitä liikutko idässä, lännessä, merialueen keskellä vai sen pohjoisosassa.


Kreikan suosituin purjehdusalue on Saronin lahti. Se sopii mainiosti myös ensikertalaiselle. Merialue on suojaisa erityisesti kesäajan meltemituulia ajatellen. Ne ulottuvat alueelle, mutta huomattavan paljon lievempinä kuin Aigeian merellä. Ateenaan on hyvät lentoyhteydet ja matka marinoihin onnistuu yleensä hyvin taksilla kohtuuhintaan.


Joonian meri on suomalaisittain myös harkinnan arvoinen, sesonkiaikaan sinne on lentoja (Preveza) ja merialue sopii mainiosti vaikkapa perhepurjehdukselle.


Myös Kreikassa charteveneitä on paljon ja palvelu toimii, joskin kreikkalaiseen tyyliin rennossa hengessä. Käyntikohteita on myös runsaasti. Satamat eivät ole yhtä organisoituja kuin Kroatiassa ja oma-aloitteellisuutta vaaditaan. Toisaalta, laiturimaksut ovat varsin vaatimattomia. Palveluita ei useinkaan ole, mutta toisaalta veneissä on isot vesitankit ja aurinkopaneelit, että sekään ei välttämättä haittaa.


Niin, että kumpaan sitä suuntaisi. Ilmasto-, sää-, tuuli-, ruoka- ym. mielessä erot ovat makuasioita. Hyviä veneitäkin löytyy roppakaupalla kummastakin maasta, eikä veneiden hinnoissa ole ratkaisevaa tasoeroa.

Jos haluat päästä helpommalla, ota kohteeksi Kroatia. Jos olet valmis omatoimisuuteen ja haluat säästää satamamaksuissa, mene Kreikkaan.


Välimeren keittiö, ruoka yhtä hyvää niin Kroatiassa kuin Kreikassakin.

95 katselukertaa