Iiro Suksi
Charterveneily korona-ajan jälkeen
Päivitetty: 31. lokak. 2021
Välimeren lomapurjehdussesonki on käytännössä ohi ja ovat jo vuodessa 2022. Varauskirjat ovat auki ja venevarauksia tehdään, uuden seosongin alkuun on vain puoli vuotta.
Yhteistyöllä pärjättiin
Korona sotki, ei vain lomapurjehdussuunnitelmia, vaan myös kaikki muut ulkomaan lomasuunnitelmat. Välimerellä kausi 2021 toteutui kuitenkin hyvin ja loppusesongista 2022 veneet olivat jopa loppuunvuokrattuja.
Koronaan reagoitiin charteralalla nopeasti. Meidän asiakkaidemme, siis Mizzen Oy:n, varaukset saatiin järjesteltyä niin, että vuokraukset saatiin varsin kattavasti siirretty tälle vuodelle.
Odotukset ensi vuodelle ovat korkealla. Rokotuskattavuuden parantuminen ja matkustusrajoitusten lieventyminen vauhdittavat matkailua. Alalla odotetaan ensi vuodelle jopa ennätyskysyntää.
Uudet, asiakasystävälliset maksu- ja peruutusehdot
Hyvä uutinen on, että uusiin varauksiin vuodelle 2022 maksuehdot ovat monella charteryhtiöllä aiempaa asiakasystävällisemmät. Parhaimmillaan jopa vain 30%:n ennakkomaksu, maksuaikaa toiselle maksuerälle (20 %) 1-2 kk ja loppumaksu,50 %, vasta aivan lähellä lähtöä.
Myös peruutusehtoja on muokattu joustavimmiksi niin, että jos rajoja taas suljetaan, peruutustilanteessa voi joissain tapauksissa jopa saada maksettuja vuokria takaisin.
Näillä periaatteilla on tavoitteena vähentää asiakkaan riskiä.
Seuraamme charteryhtiöitä tarkasti ja olemme koko ajan selvillä, minkälaisia ehtoja kukin soveltaa. Myös siksi onkin turvallista varata vene kauttamme.
>teksti jatkuu kuvan jälkeen

Purjehdimme oman veneemme Saksasta Suomeen kesä-heinäkuussa. Kuva Bagenkopista Langelandin saarelta Tanskasta.
Suomalainen välittäjä oli ja on asiakkaan etu
Uskomme, että asiakkaamme olivat tyytyväisiä, kun hoidimme heidän puolestaan kaikki välillä vähän hankalatkin tilanteet charteryhtiöiden kanssa. Tilanne vuonna 2020 oli välillä varsin sekava, kun rajoja suljettiin, avattiin ja sääntöjä tulkittiin suuntaan jos toiseen.
Arvelemme, että asiointi esim. jonkun kansainvälisen venevälittäjän kanssa ei ehkä olisi sujunut yhtä joustavasti. Meidän tapauksessamme kaikki kuitenkin hoitui ja hoituu suomen kielellä, nopeasti joutuisasti, tarpeen mukaan jopa 24/7.
Isoksi avuksi on tietenkin se, että tunnemme yhteistyöyrityksemme eri maissa ja charteralan asiantuntijana tiedämme kuinka toimia. Olemme myös varsin huolellisia, kenen kanssa toimimme. Charteralalla, kuten muillakin aloilla on paljon toimijoita ja on hyvä tietää, kuka siellä toisella puolella on.
Periaatteenamme on toimia suoraan ammattimaisesti toimivien charteroperaattoreiden kanssa. Kaikki välittämämme vuokraveneet ovat ao. maassa kaupalliseen toimintaan asianmukaisesti reksiteröityjä ja katsastettuja veneitä.
Suomalainen välittäjä oli ja jatkossa asiakkaan etu. Korona osoitti, kuinka nopeasti voimmekaan joutua yllätetyiksi.
Charterala selvisi koronasta hyvin
Välimerellä charteryhtiöt toimivat läpi koronan, toimivat edelleen, eikä alalla ole juurikaan ollut konkursseja.
Yhtiöt valmistautuvat kovaa vauhtia ensi kauteen ja veneiden talvihuollot ovat käynnissä.
Myönteisin odotuksin kohti vuotta 2022!