
SIBENIKIN SEUTU, KESKI-KROATIA
Tässä esitellyt saaret ovat hyvin saavutettavissa, varsinkin, kun lähdetään Sibenikistä, Rogoznicasta tai Primostenista.
Prvic
Prvicin pieni saari on vain 5nm:n päässä Sibenikistä. Täällä on kaksi viehättävää lahtea Sepurine ja Prvic Luka. Luka Prvicissa voit yöpyä joko laiturissa tai lahdella poijussa. Sepurinessa on laiturit ja hiukan kylän ulkopuolella ainakin ankkurointimahdollisuus. Saari on ihanteellinen ensimmäiseksi yöksi, jos pääset lähtemään lauantaina eikä ole aikaa mennä pidemmälle. Myös viimeisen yön voi täällä viipyä. Ei ole mitään kiirettä luovuttaa venettä, kun on vielä koko päivää aikaa nautiskella. Kauppoja ja ravintoloita.
Zlarin
Zlarin suurempi saari on yhtä lyhyen matkan päässä Sibenikistä. Saarella on muutama ankkurointiin sopiva lahti, lähinnä Magarna ja Vodena, saaren kaakkoisrannalla. Lisäksi tietenkin pikkuinen kylä, saaren nimen mukaisesti, Zlarin. Kylässä on laiturimahdollisuus, mutta myös ankkuriin redille voi jäädä. Kauppoja ja ravintoloita.
Kaprije ja Kakan
Vierekkäiset saaret, josta löytyy useampi pysähdys- tai yöpymispaikka. Kaprijen saaren kaakkoisrannalla on Mala Nozdran mukava ankkurilahti. Rannalla on parikin konobaa, eli ravintolaa. Vastakkaisella rannalla eli luoteeseen avoinna olevan lahden pohjukassa on Kaprijen kylä. Täällä pääsee kiinnittymään laituriin ja myös ankkuriin/poijuun voi jäädä. Muitakin ankkuroimiseen sopivia pikkulahtia on erityisesti pohjois- ja koillisrannoilla.
Kakanin saaren Kaprijen puoleisella rannalla on viehättävä ankkurilahti, Podkucina. Lahtea suojaa pohjoisesta Mali Borovnjakin ja Veli Borovnjakin saaret. Täällä voi yöpyä turvallisesti poijussa. Rannalla konoba, osa poijuista ”lähikonoban”, osa poijuista taas eteläisen niemen tosiella puolella olevan Konoba Paradison. Omistaja hakee taxiveneellä. Täällä Uvala Traticassa on myös konoban oma laituri. Kaunis ranta.
Zirje
Uloinpana näistä ns. off-lying saarista sijaitsee Zirjen saari. Zirjen saarella on monenlaisia yöpymiskohteita; Vela ja Mala Stupican erittäin suositut ankkurilahdet saaren eteläkärjessä ja Tratinskan lahti luoteessa. Pohjoisessa sijaitsee Mikavican lahti ja itärannikolla suojaisa Koromasna. Mikavicassa on pieni laituri, johon ankkuria apuna käyttäen voi kiinnittyä. Poijuja.
Stupican lahdet ovat usein hetken pysähdyspaikka etelästä pohjoiseen – tai päinvastoin- purjehtijoille. Lahtia ei pidetä muuten erityiseen kauniina. Vela Stupican rannalla on bysanttilaisen linnan rauniot. Lahdella on poijutkin. Tratinskan lahdella on myös poijuja käytössä. Kummallakin lahdella on jonkin verran asutusta. Tratinskasta muutama maili etelään on yksi Adrianmeren kuvauksellisimmista majakoista, Blitvenica.
Saarella on yksi isompi kylä, saaren ”pääkaupunki” Luka Muna. Munassa on laiturit ja mahdollisuus bunkraukseen, myös ravintoloita.
Aktiiviselle purjehtijalle saaren vaellus- ja pyöräilyreitit mahdollistavat myös muunlaisen liikkumisen.
Murter
Off-lying saarista pohjoiseen, lähellä mannerta on Murterin monipuolinen saari. Saaren pääkaupunki on samanniminen ja sijaitsee saaren pohjoisosassa. siellä on myös isohko marina Hramina. Munterin kaupungissa on ravintoloita, kahviloita ja kauppoja. Lahtea suojaa mukavasti muutama pienempi saari lahden suulla. Betinan kylä on Munterin kaupungista pari mailia itään.
Murter on yhteydessä mantereeseen Tisnon sillan kautta. Salmesta ei pääse läpi kuin muutaman kerran päivässä, kun silta avataan. Tisnossa on vieraslaiturit ja ravintoloita sekä kauppoja. Saaren itärannalla on myös iso ACI Marina Jezera. Jezerasta muutama maili etelään sijaitsee Hrbosnjakin lahti ja pienet saaret. Paikka on sopiva ankkurointiin ja ankkuri pitääkin hyvin hiekkapohjassa. Lahti on avoin koillisen ja kaakon tuulille, mutta muuten suojaisa. Saaren länsirannalla on pari ankkurilahtea mm. Sv. Nikola, vanha kalastajakylä ja siitä pohjoiseen, Kosinara. Kosinarassa on mukava käydä uimassa ja lounaalla, mutta saattaa olla levoton yöpymiseen. Rannoille levittäytyy nimittäin iso leirintäalue.
Zut
Zut saari sijaitsee aivan Kornatin kansallispuiston eteisessä. Maisemaltaan se alkaa muistuttaa Kornatin tunturimaista saaristoa. Paljasta ja karua, mutta niin kaunista. Murterista tai Pasmanista kannattaa purjehtia suoraan länteen, joko ACI Marina Zutiin tai sen etelän puoleiseen lahteen Strunaciin, jonka rannalla konoba. Strunacin niemen eteläpolella on vielä Hijacan lahti, jota suojaa Gustacin saari. Lahti on kaunis ja ihanteellinen yöpymiseen. Rannoilla muutama konoba, joiden poijuun voi myös kiinnittyä.
Kornati
Kornatin saari sijaitsee Zutin saaren länsipuolella ja on samalla tavalla pitkä ja kapea. Kornati on jo Kornatin kansallispuistolle tyypillisellä tavalla karua. Purjehtiminen Zutin ja Kornatin saarten välistä pitkin pohjoiseen, saarten välisen etäisyyden koko ajan vähentyessä, on hienoa.
Stativalin lahti on ainut ankkuri-/ poijulahti Kornatin saaren itäpuolella. Länsipuolella sitä vastoin on useita hyviä pysähdyspaikkoja. Erityisesti voi mainita Vruljen kylän saaren länsipuolella, sen keskivaiheilla. Kylässä on kirjaimellisesti "aika pysähtynyt". Kannattaa myös kiivetä kylää vastapäätä olevan nimen huipulle. Sieltä huikeat näkymät Kornatin saaristoon.
Kornatin saaren eteläpäässä on pienten saarten ryhmä. Niistä Piskeran saarella sijaitsee ACI marina.
Dugi Otok
Samassa linjassa Kornatin saaren kanssa kohti luodetta on Dugi Otokin saari. Saari on 45 km pitkä, saaren nimi tarkoittakin pitkää saarta.
Kornatin ja Dugi Otokin saarten välissä on kapea kanava, Prolaz Proversa Vela. Se avautuu luoteeseen pitkäksi lahdeksi heti tultaessa kanavasta länsisuuntaan. Lahti on n. 4 nm pitkä polveileva lahti, jossa on paljon pienempiä sivulahtia. Lahden perällä on suuri ankkurilahti. Täältä monet menevätkin kumiveneellä maihin ja kävelevät saaren länsirannalle, joka on tunnettu korkeista kallioistaan. Korkeimman, Grpašćakin, korkeus on yli 160 m.
Dugi Otokin länsi/lounaisrannikko on karua ja kallioista, eikä siellä ole mahdollista ankkuroida tai rantautua. Länsi-/ koillisrannikko sen sijaan on täynnää toinen toistaan mielenkiintoisempia kohteita. Salin kylää voi suositella varsinkin, kun se on yksi harvoista paikoista tällä alueella, jossa saa täydennettyä veneen varastoja.