
DUBROVNIKIN ALUEEN SAARISTO
Mljet
Mljetin saari Etelä-Dalmatiassa on Kroatian metsäisin saari. Se on Adrianmeren suurin saari. Vaikka turismi lisääntyy Mljetilläkin, siellä on vielä paljon luonnonrauhaa ja pohjoisosa saaresta onkin kansallispuistoa. Merestä saa paljon kalaa ja ravintoloissa sitä on runsaasti tarjolla.
Etelärannalla ei ole yöpymiseen soveliaita paikkoja, paitsi saaren itäosassa oleva Saplunaran ankkurilahti. Rannalla on loma-asutusta ja muutama ravintolakin. Saplunara on sopivan päivämatkan päässä Dubrovnikista ja soveltuu siis hyvin joko ensimmäiseksi tai viimeiseksi yöpymispaikaksi.
Saaren itärannan tuntumassa on kaksi saarta: pienempi Mali Skolj ja suurempi Veliki Skolj. Mljetin ja pikkusaarten välinen salmi sopii myös ankkuroitumiseen, vaikka ei kovin suojainen olekaan. Rannasta pääsee Mljetin saaren yhteen parhaimmista ravintoloista, Stermasiin. Sillä on muutama poijukin rannassa.
Pohjoisrannalla on usea mukava kylä tai lahti. Ensimmäisenä Okuklje, ehdottomasti yksi suosikkipaikoistamme. Lahden pohjukasta on pieni kylä, jossa muutama ravintola laitureineen. Heti lahden suulla, oikealla, on Konoba Maestralin laiturit. Itse ravintola on lahden toisella puolella, kävellen matka kestää noin 10 minuuttia. Omistaja hakee pyydettäessä myös kumiveneellä ravintolaan. Ravintolaa pitää veli ja sisar, jotka talviaikaan asuvat Dubrovnikissa ja muuttavat perheineen kesäksi saarelle. Kerrassaan viehättävä paikka, erinomainen palvelu ja hyvä ruoka. Omistaja juttelee mielellään asiakkaiden kanssa. Okukljessa kannattaa nähdä pieni vaiva ja kiivetä ylös mäelle kirkolle, josta avautuu upea näköala kylän ylle.
Seuraava suosikkipaikkamme on heti muutaman mailin päässä sijaitseva Prozuran pikkukylä ja kylän ulkopuolella, rannalla oleva Konoba Marijana, joka on kuuluisa äyriäisistään ja vuohenjuustostaan. Syksyllä 2014 söimme täällä parhaan risoton koskaan. Ravintolan laituriin mahtuu 2-4 venettä, koosta riippuen. Myös ankkuriin ja poijuun voi jäädä, edustalla olevat pikkusaaret tarjoavat osittaista suojaa pohjoistuulilta. Prozuran lahti on myös mainio paikka ankkuroida lounaalle. Lahdella on poijuja.
Seuraava kylä on Sobra. Tänne pääsee myös lautalla ja täältä saa polttoainetta. Kylä ei ole ollenkaan niin viehättävä kuin edelliset, mutta tarjoaa toki tarvittaessa yöpaikan. Tieltä, joka vie Prozurasta Sobraan, on kuvankauniit näköalat Adrianmerelle.
Seuraava mahdollinen laituripaikka on vasta Kozrarican laituri, pienen pieni muutaman talon kylä juuri ennen kuin tullaan Polaceen menevään salmeen.
Polacen kylä lienee yksi saarten eniten vierailluista purjehduskohteista. Kylä sijaitsee erittäin suojaisan lahden perukalla. Matka sinne purjehditaan monien pienten saarten suojassa, joista löytyy ankkurointiin sopivia poukamia ja rantoja. Täällä näkee redillä todella isojakin veneitä ja superjahteja, koska tilaa ja syvyyttä niille riittää.
Kylässä on monta ravintolaa ja ravintoloiden laitureissa voi yöpyä. Useassa on sähkö, jopa vesi. Hintana on ainoastaan illallinen kyseisessä ravintolassa. Kannattavaa harkita, vaikka ravintoloiden hintataso onkin jonkin verran yleistä tasoa kalliimpi. Lahden pohjukassa on vanhan linnoituksen rauniot. Raunioiden vieressä aivan lahden perällä sijaitsee kantapaikkamme Antika. Peka on erinomaista.
Raunion vieressä myydään myös pääsylippuja kansallispuistoon. Tässä osassa kansallispuistoa on kaksi kuuluisaa sisäjärveä: Malo Jezero ja Veliko Jezero. Pienen järven, Malo Jezeron saarella on benediktiiniläisluostari. Sinne voi tehdä veneretken kansallispuiston opastuskeskuksesta, järven rannalta. Järvelle voi tehdä kävelyretken Polacesta.
Toinen suosittu kohde Mljetillä on muutaman mailin päässä, saaren länsipäässä oleva Pomena. Pomena on kaunis pikkukylä, jossa on jopa hotelli. Täältä on hiukan lyhyempi matka sisäjärville. Kylän rannassa on laiturit, lisäksi usean ravintolan laiturissa voi yöpyä. Maksuna toimii illallinen ravintolassa. Pomenan kylästä mailin verran etelään on Lovkan iso ankkurilahti. Se on suojainen ja rauhallinen yöpymiskohde. Ranta on asumaton, tie kiertää sitä ja, kun kumiveneellä pääsee rantaan, voi täältä käydä Pomenan kylässä vaikka kaupassa.
Lastovo
Kuten Vis, on myös Lastovo ollut maantieteellisesti Kroatialle merkittävä puolustuksen kannalta. Siksi se on avattu matkailijoille vasta parikymmentä vuotta sitten. Puolustuksesta muistuttavat laivaston käytössä olleet luolat ympäri saarta. Kuten Vis, myös Lastovo on siis ollut eristyksissä, mutta matkailuun liittyvät asiat ovat alkaneet vähitellen muuttua.
Lastovoon liittyy luoteisrannikolla Prezban saari sillalla. Molemmin puolin siltaa on hienoja ankkuroitumispaikkoja, mutta myös muutama laituri. Pohjoispuolen lahti on nimeltään Mali Lago. Lahden perukalla on pieni kylä, myös laituri löytyy. Eteläpuolen lahti on nimeltään Velji Lago, siellä on myös hotelli Pasadurin laiturin mooringit palveluineen. Velji Lagon lahdella on useita erittäin suojaisia ankkuripaikkoja. Lastovon lauttayhteys toimii Velji Lagossa olevan Ublin kautta. Täältä saa myös polttoainetta ja kylässa on pari kauppaa ja postikin.
Lastovon etelärannalla, hiukan Ublista itään, on erittäin suojainen Skrivena Lukan iso ankkurilahti. Skrivena Luka käännetään englanniksi "Hidden Bay" ja se on nimensä mukaisesti juuri sellainen. Lahtea on vaikea nähdä avomereltä. Lahdella on yksi ravintoala laitureineen "Porto Rosso". Hyvät laiturit, sähkö, vesi, suihkut. Iso ravintola, joka täyttyy ääriään myöten iltaisin. Pöytä kannattaa siis varata, jos mielii syödä ravintolassa. Ravintolan perällä on hieno pekauuni.
Lastovon pohjoisrannikolla on Zaklopatican viehättävä pieni kylä suojaisassa lahdessa. Kylässä on pari ravintolaa, itse olemme kokeilleet Augusta Insulaa. Ravintoloiden laiturit ovat luonnollisesti ilmaisia, jos ruokailee ravintolassa. Zaclopaticasta käsin voi tutustua Lastovon kaupunkiin, joka sijaitsee muutaman kilometrin päässä sisämaassa. Pieni kaupunki on erittäin mielenkiintoinen 1500-luvulta peräisin olevine taloineen ja kivikatuineen. Taloissa on erikoiset savupiiput, kuin minareetit. Lastovon kaupungissa on pankki, posti, lääkäriasema, turisti-info ja muutama kauppa.
Elafiti -saaret ja Peljasecin niemimaa
Elafiti -saaret sijaitsevat Dubrovnikin edustalla rannikon läheisyydessä lluoteeseen. Näillä vehmailla saarilla, Kolocep, Sipan ja Lopud on paljon suojaisia ankkurilahtia.
Saaret rajoittuvat Peljasecin niemimaahan, joka jatkuu niistä eteenpäin aina Korculan saarelle saakka. Peljasecin niemimaan ja mantereen kainolossa on mielenkiintoinen Stonin pikkukaupunki. Kaupungissa on Euroopan pisin kaupunkimuuri. Alue on tunnettu äyriäisistään. Stonissa on useita hyviä kalaravintoloita.
Stoniin purjehditaan, tai käytännössä ajetaan, kapeaa ja matalaa väylää pitkin, koska kaupunki sijaitsee pitkän ja kapean Stonskin lahden perukalla.
Aivan lahden suulla, sen etelärannalla on suosittu Kobasin lahti. Lahden pohjukassa on muutama ravintola, suosittu pysähdyspaikka. Ravintolat eivät ole kaikkein halvimpia, mutta tarjoavat varsin hyvätasoista gastronomiaa.
Korcula - Marco Polon saari
Korculan saari lähellä Peljesacin niemimaata on Kroatian toiseksi metsäisin saari.
Kreikkalaiset aikoinaan kutsuivat Korculaa Korkyra Melainaksi. Saaren pääkaupunki on nimeltään myös Korcula. Se on tyypillinen keskiaikainen pikkukaupunki, pienois-Dubrovnik, kuten jotkut sanovat.
Korcula houkuttelee matkailijoita, ja se saattaa olla hyvinkin ruuhkainen sesonkina. ACI-Marina Korculassa on hyvä olla hyvissä ajoin keskikesällä. ACI marinasta itään "kivenheiton" päässä on Lukan lahti, jossa voi ankkuroitua. Kumiveneellä rantaan ja Korculan vanha kaupunki onkin lyhyen kävelymatkan päässä.
Marco Polon (1254-1324), kuuluisan maailmanmatkaajan, kerrotaan syntyneen Korculassa. Hänen nimeään kantavia putiikkeja ja ravintoloita on kaupungissa riittämiin. Pienellä kukkulalla sijaitseva vanhakaupunki on nätti kapeine kujineen. Korculasta löytyy historiaa, taidetta ja kulttuuria. Korculan kaupungin edustalle, Badijan saaren eteläpuolelle voi myös ankkuroida. Rannalla on fransiskaaniluostari. Jos et halua Korculan hälinään, rauhallisempi yöpymispaikka voi olla Lumbardan kylä muutama maili Korculasta etelään. Sieltä on bussiyhteys kaupunkiin.
Saarella on muitakin mukavia paikkoja. Brnan pikkukylä puolessa välissä etelärannikkoa on hurmaava. Purjeveneen voi ankkuroida keskelle kylän lahtea tai niemen toiselle puolelle pienempään lahteen. Ankkurimaksu kerätään kummassakin paikassa. Länteen purjehdittaessa päästään Prizban kylään. Kylässä on loma-asutusta, niemen kummallakin puolella pieni lahti. Lännenpuoleisen lahden aallonmurtajalle voi kiinnittyä. Ihan lounaisrannikolla on Tri Luken ankkurilahti. Parhaimman suojan saa lännenpuoleisilla rannoilla, mutta on hyvä muistaa, että lahti on avoinna hyvin koko eteläiselle Adrianmerelle.
Korculan länsikärjessä on Vela Lukan kaupunki ja kaupunkia ympäröivässä isossa lahdessa muutama ankkurointiin sopiva pienempi lahti mm. matalahko Gradinan lahti. Vela Luka on isompi paikka ja täältä saa polttoainetta ja bunkraukseen sopivia ruokakauppoja löytyy. Myös apteekki, sairaala ja posti on.
Pohjoisrannalla kannattaa pistäytyä mm. Prigradican ja Radiciscen pikkukylissä, joissa voi myös yöpyä. Mukavia lounas- ja uintiankkureita - miksei hyvällä ilmalla myös yön yli - ovat Knezan, Vrbovican ja Banjan lahdet.